Toukokuu 7, 2010
Rehtorilta
No Comments
Arvoisat huoltajat!
Noin 60 vuotta sitten syntyi pienen pohjoiskarjalaisen maaseutukauppiaan perheeseen toinen poika, joka noin 40 vuotta sitten valmistui opettajaksi Joensuun korkeakoulusta – entisen Joensuun yliopiston, nykyisen Itä-Suomen yliopiston edeltäjästä – ja työtä etsiessään ajautui sitten 35 vuotta sitten Kiteen kautta Mikkeliin ja pääsi tai joutui – näkökulmasta riippuen – silloisen Keskuskoulun nykyisen Päämajakoulun rehtoriksi kaksikymmentä vuotta sitten.
Siinä lyhykäisyydessään oma elämäntarinani tähän saakka ja nyt olen ”täysinpalvelleena” valmis lähtemään ainakin omasta mielestäni ansaitulle eläkkeelle. Työni Päämajakoulun ja Rouhialan koulun rehtorina päättyy elokuun lopussa 2010, mutta jään lomalle jo viikolla 19 eli toukokuun puolenvälin tienoilla ja siitä suoraan eläkkeelle 1.9.2010 alkaen.
Uudeksi rehtoriksi on valittu nykyinen Kalevankankaan yläkoulun rehtori Heikki Väätäinen (heikki.vaatainen@mikkeli.fi), joka aloittaa uuden työnsä ensin sijaisena elokuun alussa ja syyskuusta alkaen vakinaisena rehtorina. Viikosta 19 alkaen matkapuhelimeni (044 794 2405) siirtyy hänelle ja hän mahdollisesti myös vastaa siihen. Koulun asioissa loppukevään aikana olkaa yhteydessä kuitenkin vs. rehtoriin, vararehtori Jari Lahteen (jari.lahti@mikkeli.fi), jonka tavoitatte numerosta 044 794 2815. Rouhialan osalta voi ottaa yhteyden myös apulaisjohtaja Satu Lanttaan (satu.lantta@edu.mikkeli.fi), p. 044 794 2410.
Kiitän kaikkia huoltajia tästä yhteisestä taipaleesta – toisten kanssa pidemmästä, toisten kanssa lyhyemmästä – jona aikana olemme yhteistyössä vaihtelevalla menestyksellä ohjanneet lapsianne elämän poluille. Toivon tämän hyvän yhteistyön jatkuvan myös uuden rehtorin kanssa.
Itse aloitan iloisella mielellä ”uuden elämänvaiheen” ja muistelen varmaan tyytyväisyydellä, mutta myös haikeudella menneitä työntäyteisiä vuosia. Tosin nyt ajattelin ensin matkustella – menolippu (ja vain menolippu) on jo hankittu Italiaan - ja vasta ehkä myöhemmin minulla on aikaa istua kiikkustuoliin muistelemaan.
Ystävällisin terveisin, arrivederci!
Hannu Pyykkönen
rehtori (31.8.2010 saakka)
P.S. Vanhat työyhteystietoni lakkaavat lomalle jäätyäni, mutta minuun saa tarvittaessa yhteyden koulun kanslian kautta – tosin joskus pitkällä viiveellä.
HAP
Huhtikuu 14, 2010
Rehtorilta
No Comments
Tiistaina 13.4.2010 julkistettiin viimein kauan pantattu tieto siitä, kenestä tulee uusi Päämajakoulun ja Rouhialan koulun rehtori. Valituksi tuli 11 hakijan joukosta nykyinen Kalevankankaan koulun rehtori Heikki Väätäinen. Heikki aloittaa rehtorin työt näiltä näkymin elokuussa sijaisuutena kuukauden ajan ja 1.9.2010 alkaen vakituisena allekirjoittaneen jäädessä silloin eläkkeelle.
Onnea uudelle rehtorille ja tervetuloa johtamaan kahta hienoa oppilaitosta: Päämajakoulua ja Rouhialan koulua!
Hannu Pyykkönen
(eläköityvä) rehtori
Maaliskuu 9, 2010
Rehtorilta
No Comments
Kevätlukukaudella useita Päämajakoulun opettajia on virkavapaalla. Jollakin on vuorotteluvapaa, jollakin vanhempainvapaa ja muutamalla pitkiä sairauslomia. Sijaisuusjärjestelyt ovat keskiviikosta 10.3.2010 alkaen seuraavat. Sijaisina toimivat:
* Noora Nousiainen, 1. A-luokan Katja Kuuselan sijaisena maalis-huhtikuulle
* Eero Luukkanen, 3.B-luokan Mika Pirhosen sijaisena kevätlukukauden lopun
* Ari Rautio, 5.B-luokan Karri Pylvänäisen sijaisena kevätlukukauden lopun
* Jarmo Hänninen, 5.M-luokan Pasi Nuijan sijaisena kevätlukukauden lopun
* Taru Roivas, 6.A-luokan Ninni Pitkäsen sijaisena nyt alkuun ainakin maaliskuun loppuun saakka.
Sijaisiin saa yhteyden sähköpostilla: etunimi.sukunimi@edu.mikkeli.fi tai puhelimella opettajainhuoneeseen tai kanslian kautta voi jättää myös viestin puhelimella koulusihteerille.
Hannu Pyykkönen
rehtori
Helmikuu 26, 2010
Rehtorilta
No Comments
Tänään perjantaina 26.2.-10 on Päämajakoulussa ja Rouhialan koulussa hiihtopäivä. Pienillä 1. - 2. luokkalaisilla on oma talvinen hiihtopäivä-ohjelmansa lähimaastossa, 3. - 6. luokkalaiset hiihtävät tai kävelevät Karkialammelle.
Sää on onneksi sopiva, ei liian kylmä eikä liian lämminkään. Joten suksen luisto lienee hyvä. Aurinkokin onneksi hieman pilkottaa pilvien raoista ja mieli on iloinen suomalaisten viimeyönä Vancouverista saamista kahdesta pronssimitalista, joista toinen tuli vielä voitolla Ruotsista.
Hiihtopäivä on mukava aloitus pian alkavalle hiihtolomalle, joka on siis maanantaista 1.3.-10 perjantaihin 5.3.-10.
Hiihtoloman jälkeen Päämajakoulussa aloittaa ja jatkaa useampi sijaisopettaja. Kaksi opettajaa jää loppukevääksi virkavapaalle: vanhempainvapaalle jäävän Mika Pirhosen (3.B) sijalle tulee juuri valmistuva opettaja (kaikki opinnot valmiina), Eero Luukkanen ja vuorotteluvapaalle jäävän Pasi Nuijan (5.M) tilalle pätevä musiikkiin erikoistunut luokanopettaja Jarmo Hänninen.
Sijaisina jatkavat vielä jonkin aikaa Ninni Pitkäsen 6.A-luokalla Ari Rautio ja Katja Kuuselan 1.A-luokalla Noora Nousiainen.
Kaikille meille, jotka voimme viettää ensi viikon lomalla toivotan mukavia ja virkistäviä lomapäiviä. Toivottavasti muistamme myös liikkua. Tosin itse ajattelin aloittaa tämän oman vuosiloman pätkän lepäämällä ja nukkumalla ensin hyvin ja pitkään ja vasta sitten mietin ulkoilua ja liikkumista, josko tuo aurinko vaikka paistaisi silloin jo kirkkaammin.
Hannu Pyykkönen
rehtori
Helmikuu 19, 2010
Rehtorilta
No Comments
Päämajakoulun sivuilta löytyy opettajamme Karri Pylvänäisen kuvaama PowerPoint-esitys Päämajakoulun hiihtokisoista. Tiedosto on melko suuri ja sen latautuminen saattaa kestää hitaalla yhteydellä kauan. Kuvat vaihtuvat esityksessä automaattisesti. Ne löytyvät osoitteesta:
http://www.paamaja.fi/paamaja/hkisat2010.ppsx
Kun klikkaat tuota linkkiä, saat valintaruudun, jossa kysytään, miten haluat katsella esitystä. Valitse PowerPoint tai vastaava sitä tukeva ohjelma.
Jos sinulla on vanhempi versio PowerPointista, kokeile tätä linkkiä:
http://www.paamaja.fi/paamaja/hiihto2010.pps
Kuvat ovat esillä ainakin maaliskuun 8. päivään saakka, jonka jälkeen ne poistuvat netistä.
Terveisin,
Hannu Pyykkönen
rehtori